keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Marraskuun mutinoita

Huhheijaa viime kertaisesta postauksesta on taas mennyt paljon ja vähän päälle aikaa. En edes viitsi alkaa keksimään mitään tekosyitä vaan nakkaan ilmoille termin "motivaation puute".

Senkin laiska paska! Ootko saanut edes mitään aikaiseksi?

No itseasiassa kyllä. Yllättävän paljonkin! Kangasala wargamers aka.KLAWG on järjestämässä vuoden vaihteessa isompaa megabattlea johon allekirjoittanutkin on osallistumassa. Tätä varten onkin pitänyt ruveta sutimaan oikein raivokkaasti nappeja kuntoon, että saisi edes vähän näyttävämmän armeijan kentälle.
Tässäpä muutama esimerkki:




Muutama reaver. Näitä on tullut tehtyä useampikin, mutta nämä ovat ainoat kunnolla basetetut

Tarkempaa kuvaa

Pitäähän nyt aina yksi wych lauma varmuuden varalta olla, vaikkeivat ne 6. laitoksessa liian hyviä olekaan.




Uutena secondary succubuksenani toimii Kruellagh the Vile vaikkei päässytkään uuteen kirjaan.



Kyseinen megabattle vaatii myös luonnollisesti paljon maastoa, joten olemme Juhon kanssa kyhäilleet pari rauniota yms. kivaa. Olen itse käyttänyt turhankin paljon energiaa tämän yhden rauniokappaleen luomiseen. Kutsun sitä leikkisästi nimellä Jyrin kartano.
(HUOM! Tämä on vielä WIP vaiheessa.)

Jyri tiiraa katolla partionsa kanssa lopun alkua.

Raunion työstämiseen on käytetty suht paljon foamboardia


Valitettavasti käytettävissäni ei ollut kuin yksi moinen patsas.

Jyrin kaartin kaatunut sentinel jatkaa palvelustaan toimimalla coverina

Käytin myös ensimmäistä kertaa GW:n water effectiä ja sen kyllä näkeekin vaikkei se liikaa itseäni häiritse.

Isompi kattopalanen on tehty GW:n movement traysta

Sisäpuolellekkin mahtuu muutamakin squad


Kuten kuvista pitäisi nähdä, ovat viimeiset highlightit vielä tekemättä, sillä gw:n water effect ei ole viiden päivän jälkeenkään vielä kuivunut kunnolla, joten en ole vielä uskaltanut näitä lähteä tekemään. Lisäksi sisäpuolella oleviin lankun pätkiin ei ole vielä juurikaan koskettu.


Lisäksi sain kummallisen himon tehdä pieni armeija tyranideja. En perus tyranidien ulkonäöstä pidä juuri ollenkaan ja halusin niille enemmän xenomorph -maisemman ilmeen. (Kyllä. vaihteeksi yksi alienids armeija) Tätä himoa auttoikin pari hyvää diiliä joiden ansiosta nyt löytyykin ihan nätisti näitä nappeja ja konffattavaa/maalattavaa riittääkin reilusti ensivuoden puolellekkin.Tähän asti maaleissa on vain 5 genestealeria sekä 15 termaganttia




Termaganteista ei ole nyt kuvamateriaalia, mutta eiköhän niistäkin tule kun saan armeijan edes jonkinlaiseen patrol kokoon. Greenstuff on kivaa ainetta.


Greenstuffista puheenollen päätin testata greenstuffaus taitojani ja tehdä warbossista joulukoristeen. Aloitin tämän samana päivänä kuin blogi ilmestyy joten erikoisempaa edistymistä ei ole vielä tapahtunut mutta tässäpä tämä:





En ole vielä varma, pitäisikö tämä sprayata mustalla vaiko valkoisella. Ehdotuksia otetaan vastaan joten olen kiitollinen kaikista mahdollisista ehdotuksista mitä teillä saattaakaan olla. Kommentointi loota löytyy alhaalta.

Olen harkinnut myös facebook ryhmän perustamista, jotta voisin helpommin kommunikoida mahdollisten lukijoiden kanssa ja näille tulisi tällöin myös aina ilmoitus kivasti näistä postauksista. Lisäksi olen havainnut muihin blogien seuraamisen olevan vähän hankalahkoa pelkällä googletunnuksella joka ei oikeastaan ilmoita edes sähköpostiin asti seuraamasi blogien uusista postauksista. Tietääkseni alla oleva kommenttiloota toimii myös ilman google tunnusta, mutta fb:ssä meikän olisi helpompi reagoida muiden laittamiin kysymyksiin/ehdotuksiin ja tämä vaihtoehto olisi tod näk lukijoillekkin helpompi vaihtoehto. (oletan tässä, että meikällä tosiaan on aktiivisa lukijoita enemmän kuin 2 ainakin lukukertojen perusteella.)

Mutta eipä siinä. Eivät projektit ole ainakaan heti loppumassa:

Kyllä. nuo ovat flames of war tankkeja.